Jämsän
Ruotsulan
lampuodin Sipi Tuomaanpojan suvun
sukujuhlat lauantaina 30.7.2005 Jämsässä
Sukujuhlat 2005 pidettiin auringossa
kylpevässä Jämsässä. Tilaisuus alkoi
Jämsän kotiseutumuseolta, joka sijaitsee entisen Keskisen
talon pihapiirissä Jämsän
Pälämäellä. Kotiseutumuseolla
juhlakansalla oli mahdollisuus tutustua vanhaan
jämsäläiseen asutusmuotoon. Kun autoja alkoi tulla
museolle, alkoivat vanhemmat miehet päivitellä,
että kyllä meitä tuloo mahottoman paljon.
Juhlapuheen museolla piti Helsingin kristillisen opiston rehtori
pastori Jari Nurmi, joka kuluu Lepojärven-Kolhinojan sukuhaaraan.
Puhe pidettiin museolle siirretyn
Niemen rusthollin
Jämsänniemen Ala-Lepolan torpan rappusilta, katse suunnatuna
esi-isämme Sipi Tuomaanpojan asuinpaikkaa kohti.
Pälämäeltä siirryttiin Jämsän
Paviljongille, jonne ilmestyi juhlaväkeä yli 400, mikä
aiheutti aluksi hieman jonotusta ruokailuun ja sukukirjojen
lunastukseen. Juhlan ohjelmallisessa osuudessa, jonka juonsi Pekka
Virkkunen, kukitettiin suvun vanhimmat juhlaan osallistuneet. Eeva
Hirvijärvi s.29.11.1918 (alla vasemalla), oli
läsnäolevista vanhin nainen ja Onni Lehtonen s.7.3.1915 (alla
keskellä) oli vanhin mies. Juhlassa kuultiin lisäksi
puheenvuoroja, runoja ja musiikkiesityksiä ja lopuksi laitettiin
tanssiksi "Joukon jatkojen" tahdissa. Juhlan kaukaisimmat vieraat
(Lepojärvi-Kolhinojan sukuhaaraan kuuluvat) tulivat Kiinasta Qiao
Si Kong Xiang, Suzhousta asti. Saimme kuulla livenä professori
Zekrollah Aflatunin (alla oikealla) kiinalaisen musiikki esityksen,
jonka valtaosa kiinalaisistakin on kuullut vain Kiinan TV4 kanavalta.
Tilaisuuden videoi
JTV-studio. 15.8.2005 jälkeen valmistuva videokooste kertoo
seikkaperäisesti sukujuhlan tapahtumista, sisältäen
juhlassa pidetyt puheet, esiintymiset ja varsin runsaasti yleiskuvaa
tilaisuudesta. Jos unohdit tilata videon Paviljongilla tai olit estynyt
tulemaan tilaisuuteen tai muuten olet kiinnostunut videosta, voit
kysellä sitä seuraavasta osoitteesta.
JTV, Jämsän
Televisio Viestintä OY, Talvialantie 9, 42100 Jämsä
puh/fax 014-712450, 040-5488294
email: jtv.studio@jtv.inet.fi
Sukujuhlassa julkistettiin uusi
385-sivuinen sukukirja, joka on 2-palstainen B5-kokoinen
pehmeäkantinen teos, jossa on noin 140 vanhaa
valokuvaa suvun jäsenistä ja
elinympäristöstä. Kirjassa on noin 25-30 %
enemmän henkilöitä, kuin
ensimmäisessä sukukirjassa. Valitettavasti kirjan painos on
nyt loppuunmyyty, joten sitä ei ole enää saatavissa.
Saimme juhlissa palautelomakkeiden kautta paljon uusia ideoita.
Kiitokset kaikille lomakkeen täyttäneille. Seuraavia
suvun kesäjuhlia yleisö toivoi 3-5 vuoden välein. Paljon
esiintyi myös toiveita, että suvun historian kartoittamista
jatkettaisiin. Moni muu paikkakuntalainen toivoi, että
paikkakuntaan pääsisi paremmin tutustumaan ja tuntemaan
niitä oloja, joissa esivanhemmat ovat eläneet. Sukuneuvosto
alkaa miettiä, miten voisimme lunastaa tällaiset
odotukset tulevaisuudessa.
Sivut päivitetty
29.8.2006 klo 22:10